Soivat Kirjat -konserttisarja
Soivat Kirjat on kirjallisuusaiheinen konserttisarja, joka alkoi vuonna 2016 Helsingin sydämessä, Kansalliskirjastossa. Sittemmin konserttisarja on levittäytynyt ympäri Helsinkiä, ja konsertteja on pidetty myös mm. Teatteri Kapsäkissä Sörnäisissä ja Villa Kivi -huvilassa Töölönlahdella.
Ainutlaatuiset tätä konserttisarjaa varten räätälöidyt kokonaisuudet koostuvat musiikista ja teksteistä, jotka ovat ottaneet vaikutteita toisistaan. Jokaisessa konsertissa keskitytään yhteen kirjailijaan tai aihepiiriin, ja konserttien sisällöt muodostuvat vuorovaikutuksessa kirjailijoiden ja esiintyjien kanssa. Konserteissa on tähän mennessä kuultu mm. Kjell Westön suosikkeja kamarimusiikin saralta, matkattu Jane Austenin kirjalliseen salonkiin ja nuottikokoelmiin, ja keskusteltu runoilija Erkka Filanderin kanssa Beethovenin muodollisesta eleestä.
Konserttisarjan taiteellisena suunnittelijana toimii viulisti Siljamari Heikinheimo yhdessä pianisti-tuottaja Heidi Kuusavan kanssa.